Länsimetron mallilla ei sote-maakunnassa pärjää
Kun uudet maakunnat järjestäytyvät vuoden 2019 alussa, veikkaan että valinnanvapautta enemmän meitä puhututtaa rahoitus. Maakunnat aloittavat toimintansa valtion tiukassa taloudellisessa ohjauksessa. Kuten muutosjohtaja Markus Sovala totesi Uudenmaan virkamiesjohtoryhmän kokouksessa: valtiolla budjettia ei vaan ylitetä.
Nyt kunnilla on verotusoikeus ja sairaanhoitopiireillä oikeus jälkilaskuttaa kuntia, mikäli menot paukkuvat yli budjetin. Jatkossa ei ole enää tahoa, jolle laskun voisi lähettää, ja pitkäaikaista lainaakaan ei saa ottaa. Maakuntien soten, ympäristöterveydenhuollon ja pelastustoimen on elettävä sillä 17,4 miljardilla eurolla, minkä valtio kohdistaa niille rahoitusta. Väitän, että tämä on isompi muutos – ja joillekin yllätys – kuin moni muu asia tässä uudistuksessa.
Tilanne ei kuitenkaan pelota, koska olemme eläneet nykyisen organisaationi kanssa SoMa-maailmassa jo usemman vuoden ajan. Organisaatiomme nimi on Eteva ja me tuotamme vammaispalveluja 1 300 hengen voimin. Pääasiallinen asiakaskuntamme ovat kehitysvammaiset henkilöt.
Luethan lisää Uuden Suomen Puheenvuorosta:
Ei kommentteja